Tuhkanrakeistus - Entistäkin vihreämpää metsäteollisuutta

Tehtaiden voimalaitoksissa tuotetaan energiaa tuotantoprosessin sivuvirroista. Polttoprosessissa syntyy uusia sivuvirtoja hyödynnettäväksi. Biolentotuhka on päätynyt aikaisemmin kaatopaikalle läjitykseen ja maanrakennukseen, jolloin arvokkaat ravinneaineet ovat menneet hukkaan. Luonnon alkuperäinen ravinnekierto on katkaistu eikä biomassaa enää hajoa luontoon tehokkaan korjuun ja hakkuujätteiden sekä kantojen keräyksen vuoksi. Tuhkalannoituksella biomassan ja ravinteiden kierto saadaan palautettua normaaliksi.

Tuhkalannoitus ei ole vain hyvä sijoitus luonnolle, vaan myös yksi kannattavimmista investoinneista metsänomistajille ja metsäyhtiöille.  Biomassaa kasvaa enemmän, puuston laatu  paranee ja metsää pääsee harventamaan nopeammin.   

Tuhkan hyötykäytölle on hyvät edellytykset. Me autamme metsäteollisuutta muodostamaan energiantuotannon sivuvirtojen hyödyntämisestä kestävää liiketoimintaa. Tuhkan hyödyntäminen ei ole pelkästään pölyävän lentotuhkan rakeistamista vaan se on sarja toimintoja, joiden avulla lentotuhkasta muodostuu kaupallista tuotetta, joka lopulta päätyy metsään lannoitteeksi. 


Vihreys voittaa

Kiristyvät ympäristösäädökset ja lait velvoittavat metsäteollisuuttakin hyödyntämään ja kierrättämään polttoprosessin sivutuotteet. Tuhkan läjittäminen ei ole enää varteenotettava vaihtoehto. Tuotteistamalla rakeistettu tuhka ja myymällä se samoille metsänomistajille, jotka toimittavat raaka-aineita tehtaalle, verot ja kustannukset vaihtuvat tuotoiksi. Tuhkaraelannoite pystyy helposti kilpailemaan hinnalla ja ominaisuuksilla teollisia metsälannoitteita vastaan. Tuhkaraelannoite tuotetaan paikallisesti paikallisille asiakkaille. 


Luonto kiittää

Kestävää kehitystä ja ympäristöystävällisyyttä voi toteuttaa hyötykäyttämällä tuhkaa metsälannoitteena. Ympäristö hyötyy eniten, kun kaatopaikkaläjitykset pienenevät ja ravinteet palaavat sinne mistä ne peräisin. Lentotuhkan rakeistus ja koko lopputoimitusketju työllistää paikallisia. Metsänomistajat voivat käyttää oman metsän poltosta syntynyttä tuhkaa lannoitukseen, joka on laadullisesti parempaa ja vaikutukset pitkäaikaisempia kuin vastaavan teollisen metsälannoitteen.

Metsäteollisuus on osoittanut vastuullisuutta ympäristöasioissa. Ympäristöystävällisyyttä voi kehittää hyötykäyttämällä ravinnerikas sivuvirta metsien hyväksi, lisätä markkina-arvoa ja ansaita positiivista julkisuutta.


Tehokas rakeistus

Tecwill-rakeistusjärjestelmä voidaan sijoittaa tehtaan voimalaitoksen yhteyteen. Lentotuhka annostellaan tuhkasiiloista erikoissekoittimeen ruuvikuljettimilla. Tuhka sekoitetaan veden kanssa sopivaksi massaksi reseptin mukaisesti. Kostutettu tuhkaseos annostellaan lautasrakeistimelle, jossa rakeistus tapahtuu jatkuvana prosessina.

Tuhkarakeita voidaan terästää lisäravinteilla tai tehtaan muilla hyödynnettävillä ravintopitoisilla sivuvirroilla. Tuhkaraelannoitteen ravinnekoostumus voidaan räätälöidä juuri oikeanlaiseksi lannoitettavan maaperän tarpeen mukaan. Muodostuneet  rakeet kuljetetaan hihnakuljetinjärjestelmällä välivarastoon, vaihtokonttiin tai suursäkitysasemalle, josta ne ovat valmiina myytäviksi metsälannoitteeksi.

Ravinteiden ja biopolttoaineen kokonaiskierto uusiutuvan energian tuotannossa

Ravinteiden ja biopolttoaineen kokonaiskierto uusiutuvan energian tuotannossa

Ota yhteyttä!

Täytä lomake ja lähetä yhteydenottopyyntö meille. Asiantuntijamme on sinuun pian yhteydessä.

Voit olla meihin myös suoraan yhteydessä: +358 10 830 2900, info@tecwill.com